Tuplariemua uudesta katosta ja arvontavoitosta

kattoremontti
Paula ja Pentti Leppänen , Lahti

Eräänä harmaana joulukuun tiistaipäivänä Paula ja Pentti Leppänen odottivat vesivekiläisiä tarkastuskäynnille. Yllätys oli melkoinen, kun vierailu ei liittynytkään laaduntarkkailuun ja ISO-sertifiointiin. Myyjä Juha Multas sekä myyntipäällikkö Kari Julkunen ojensivat tullessaan joulukukan, täytekakun sekä suurikokoisen onnitteluplanssin. Leppäset olivat voittaneet vuoden 2019 kattoarvonnasta 16 500 euroa.

Leppäset muuttivat 1940-luvun loppupuolella rakennettuun rintamamiestaloonsa vuonna -85. Taloon oli tehty laajennusta ja myös kattoa oli remontoitu. Alla ollut pärekatto oli poistettu ja huopakate oli vaihdettu uuteen. Huopa oli kuitenkin vuosien mittaan kerännyt kariketta ja sammalta, joten Leppäset olivat suunnitelleet katon uusimista jo parin vuoden ajan.

Paula oli alustavasti kartoittanut kattoremonttifirmoja sekä hintatasoa. Kerran kauppareissulta tullessaan pariskunta jäi jutuille lähistöllä remonttia tekevien Vesivekin miesten kanssa. Silloin sovittiin, että edustaja tulisi käymään myös Leppäsillä. Juho Multas Lahden toimipisteestä saapuikin arviokäynnille jo parin päivän kuluttua. Tutkittuaan ja mitattuaan katon Juho kertoi tarkemmin Vesivekin toiminnasta ja tuotteista sekä laati tarjouksen.

– Saimme kysellä ja jutella rauhassa, vailla kiirettä. Se tuntui hyvältä, Paula kertoo. – Olemme törmänneet sellaisiinkin myyjiin, että annetaan päivän hinta ja että painostetaan nopeaan päätöksentekoon. Vesivekin myyjistä voimme sanoa, että heidät uskaltaa päästää kotiinsa. Myös paikalliset asentajat olivat hyvin ystävällisiä. Heidän kanssaan pystyi keskustelemaan kaikista remontin aikana mieleen nousevista asioista.

Tehokasta toimintaa

Leppäset olivat mielissään Vesivekin nopeasta toiminnasta.
– Kuntotarkastus tehtiin lokakuun alussa ja totta kai toiveissa oli, että remontti alkaisi mahdollisimman pian, Paula kertoo. – Vajaan parin viikon kuluttua projekti oli jo käynnissä, ja parissa päivässä katto oli valmis. Kaikki oli meidän kannaltamme sujuvaa, nopeaa ja hurjan helppoa.

Leppäset olivat etukäteen arvuutelleet, miten purkujätteiden kanssa tulisi menetellä, mutta pihan siisteys remontin jälkeen pääsi yllättämään.

Vesivekin ammattilaiset veivät kaiken mennessään, ja pihapiiri oli yhtä hyvässä järjestyksessä kuin ennen remonttia.

Myös vakuutus- ja turvallisuusasiat mietityttivät, mutta nekin sisältyivät sopimukseen. – Etukäteen pystytetyt turvarakenteet olivat viimeisen päälle, pariskunta kehuu. Työturvallisuus oli Leppäsille tärkeä seikka, sillä Pentillä oli omakohtaista kokemusta siitä, kun tikkaat liukuvat alta. Nilkkahan siinä meni säpäleiksi.

Uudesta katosta iloa pitkäksi aikaa

Leppästen kattoremontti valmistui lokakuussa. Leppäsillä ei ollut aavistustakaan, että heidän tarjouspyyntönsä tilauksineen osallistui myös kattoremonttiarvontaan. Vaikka voitto olikin erinomainen joululahja, myös uudesta katosta riittää iloa vielä pitkäksi aikaa.

– Katto on todella hieno, olemme edelleen kiitollisia Vesivekin pojille, Paula toteaa. – Viime talven sateista säätä voi pitää myös onnenkantamoisena. Kun lumet tulivatkin vetenä, laadukas katto sai kunnon kasteen.