Tuija ja Toni hoitivat salaojaremontilla talonsa perustukset kuntoon

salaojat
Tuija Komulainen ja Toni Pylkkönen , Nivala

Nuoren perheen rintamamiestalo sai salaojat ja sadevesijärjestelmän. Uudessa kodissa on hyvä rakentaa arkea, kun perusta on terve ja kunnossa.

Vaaleanvihreä rintamamiestalo sijaitsee loivasti etelään viettävällä tontilla Nivalan Sarjanahteella. Vuoden 2019 talvella talo sai uudet asukkaat Tuija Komulaisesta ja Toni Pylkkösestä. – Tämä tuntui meille sopivalta asuinpaikalta. Ympärillä on naapureita, mutta omaa tilaa riittää, ja keskustaankin on lyhyt matka, pariskunta toteaa.

Piha keväällä vesilammikkona

Kun talvi vaihtui kevääseen, piha alkoi olla ylärinteen puolella yhtä vesilammikkoa. Talo on valmistunut vuonna 1953, jolloin salaojat eivät vielä olleet yleistyneet. Uudemmissakaan taloissa salaojituksista tai niiden kunnosta ei aina ole välttämättä tietoa saatavilla.

Merkkiä tilanteesta antoivat myös betonisokkelissa näkyneet halkeamat ja kalkkihärmä. Ne kertovat kosteuden pääsystä kivijalkaan. Syynä on usein puutteellinen salaojajärjestelmä, jonka vuoksi vesi ei pääse poistumaan sokkelin ympäristöstä tarpeeksi tehokkaasti. – Suunnittelimme terassin rakentamista etupihalle, joten halusimme sitä ennen selvittää tilanteen ja saada salaojat kuntoon, Pylkkönen kertoo.

Pariskunta otti yhteyttä Vesivekin toimipisteeseen, josta he saivat asiantuntijan tekemään kuntotarkastuksen. Sen yhteydessä muun muassa mitattiin kivijalan kosteuspitoisuudet. Tarkastuksen perusteella päätettiin asentaa talon ympärille salaojat sekä sadevesiputket ja -kaivot.

Remontista saatu kuvallinen raportti on hyvä asiakirja esimerkiksi kiinteistöä myytäessä.

Pylkköselle ja Komulaiselle oli alusta lähtien selvää, että he teettäisivät työn ammattilaisilla. Vesivekin tekemänä he saivat avaimet käteen -palvelun viiden vuoden asennustakuulla. – Itsellä ei aika olisi riittänyt, ja ammattilaiset tietävät, mitä kaikkea pitää tehdä, Pylkkönen toteaa.

Työt hoituivat kahdessa päivässä

Talon salaojitus hoidettiin kuntoon vuoden 2020 toukokuussa kahden asentajan voimin. Työt alkoivat seinänvierustojen auki kaivamisella. Ja kun kaivinkone kerran oli tontilla, kaivettiin samalla pohjat tulevalle terassille. Kivijalan vierestä poistettiin vanhoja styroksilevyjä, kivijalka harjattiin puhtaaksi, ja siihen asennettiin patolevyt suojaamaan kosteudelta. Salaojaputket vedettiin kaivantoon harsokankaan päälle ja peitettiin soralla ja routaeristeillä. Salaojista ja talon sadevesijärjestelmästä vedet johdettiin kulkemaan läheiseen ojaan. Lopuksi vuorossa oli maanpinnan muotoilu ja pihamaan viimeistely. Kaikki saatiin tehtyä kahden päivän aikana, suunniteltua aikataulua nopeammin.

Töiden valmistuttua pidettiin lopputarkastus. – Kaikki tapahtui niin kuin oli sovittu, ja lopputulos oli yllättävänkin siisti. Meidän ei itse tarvinnut tehdä muuta kuin kylvää nurmikko. Eikä vesilammikoita enää ole näkynyt, Pylkkönen kertoo. Salaojituksen jälkeen oli aika rakentaa talon edustalle tilava, katettu terassi. Perusteellisemmat pihatyöt saivat kuitenkin odottaa: kesällä rintamamiestalon asukasluku kasvoi kolmeen, kun perheeseen syntyi Taneli-esikoinen.


Salaojaremontti voidaan toteuttaa avaimet käteen -periaatteella

Salaojaremontin tarve aloitetaan aina perusteellisella kartoituksella, jossa selvitetään kiinteistön salaojituksen nykytilanteen:

  • Miten nykyinen kosteussuojaus on toteutettu vai puuttuuko kokonaan?
  • Onko kivijalassa merkkejä kosteudesta?
  • Miten sadevedet on johdettu?
  • Onko tarkastuskaivoja?

Mikäli tarkastus osoittaa kunnostuksen tarpeen, salaojaremontti voidaan toteuttaa ilman, että asukkaiden tarvitsee tehdä itse mitään töitä. Huolehdimme esimerkiksi kivijalan ulkopuolella olevan terassin purkamisesta ja salaojituksen valmistuttua, terassin tekemisestä uudelleen. Voidaan myös sopia, että asukkaat huolehtivat pihakalusteiden mahdollisesti tarvittavat purkutyö sekä uudelleen rakentamisen. Toimintamalli sovitaan aina tapauskohtaisesti. Salaojaremontin ennättää toteuttaa vielä esimerkiksi kevään ja alkukesän aikana. Parhaassa tapauksessa alan ammattilaiset voivat tulla kuukauden sisällä toteuttamaan salaojaremontin kokonaispalveluna.