”Olen suositellut heidän tuotteitaan niin monelle, että odottelen pikkuhiljaa työtarjouksia”, naurahtaa Pertti Kiviniemi, joka vannoo Vesivekin laadukkaiden tuotteiden sekä vahvan ammattitaidon nimeen.
Kiviniemen ja Vesivekin yhteinen matka alkoi jo kolmisen vuotta sitten. Silloisen Hämeenlinnan toimipisteen paikalliset ammattilaiset olivat tekemässä remonttia naapurikadulla.
”Siinä tutustuin vesivekiläisiin, ja ajatus omasta kattoremontista jäi muhimaan”, Kiviniemi muistelee.
Lopulta Vesivekin Nicklas Kirvesmäki tuli vierailulle, ja pienen jutteluhetken jälkeen tehtiin visiitti välipohjaan.
”Katto oli kohtalaisessa kunnossa, mutta aluskatteen kohdalla oli toivomisen varaa. Toki 36 vuotta vanha peltikatekin alkoi jo sieltä täältä osoittaa kulumisen merkkejä”, Kiviniemi kertoo.
Nicklas Kirvesmäen asiantunteva ote teki Kiviniemeen vaikutuksen.
”Olen oppinut sen, että jos myyntimiehen päästää sisään, niin silloin homma on yleensä selvä”, Kiviniemi naurahtaa. ”Nicklaksen kanssa kaikki meni kuitenkin hienosti. Istuttiin kahvipöytään ja katseltiin tarjousta, eikä meillä ollut mikään kiire. Silloin ei saatu vielä kaikkia yksityiskohtia maaliin saakka, mutta hän poikkeili luonamme säännöllisin välein.”
Kun yksityiskohdat saatiin lopulta sovittua, voitiin siirtyä remontin suunnitteluun.
”Tiesin koko ajan, että tuote on kunnossa. Paljon vaikuttaa myös asian esittely, ja Nicklas hoiti homman todella komeasti”, Kiviniemi kehuu. ”Yleensä kaupanteossa homma joko natsaa tai ei natsaa, ja meillä sujui alusta asti hyvin.”
Ammattitaitoa oli ilo seurata
Remontti käynnistettiin kevättalvella. Ensin pystytettiin telineet, ja seuraavaksi paikalle saapui kattotiimi, jonka kärjessä marssi Kiviniemen veljen tyttärentyttären puoliso.
”En ollut tavannut häntä aiemmin, joten totta kai olin kiinnostunut näkemään miehen ensimmäistä kertaa”, Kiviniemi kertoo. Reipas ote ja laadukas työnjälki vakuuttivat.
”Oli hieno nähdä paikallisia ammattilaisia, joista jokainen tiesi tehtävänsä. Sitä oli ilo seurata”, Kiviniemi kehuu. ”Tiimi toimi tehokkaasti ja päätin antaa heille maanpuolustushenkisen lahjan, joten palkitsin heidät jääkärimukeilla. Mukisarjassa oli yksi muki, jossa oli Mannerheimin kuva, ja sen sai porukan johtaja. Toivon, että häntä kutsutaan jatkossa Vesivekin Marskiksi.”
Komea uusi katto sekä Kiviniemen kehut herättivät myös naapureiden mielenkiinnon.
”Kadullamme on 6 taloa, ja niistä on nyt puoliin vaihdettu Vesivekin katto”, Kiviniemi kertoo. ”Muut katot olivat sen verran tuoreita ja hyvävointisia, että vaihdon tarvetta ei vielä ollut. Yhteen taloista vaihdetaan kuitenkin Vesivekin rännit. Totta kai se vaikutti, kun naapurit näkivät, miten homma hoituu.”
Oli hieno nähdä paikallisia ammattilaisia, joista jokainen tiesi tehtävänsä. Sitä oli ilo seurata.
Kiviniemi on vihjannut naapureilleen ja tuttavilleen myös, että liika jahkailu ei kannata, sillä remontti on kuitenkin edessä jossain kohtaa.
”Olen sanonut, että älkää odotelko liikaa. Hinnat voivat aina nousta ja mitä pidempään jahkailee, sitä enemmän voi tulla remontoitavaa.”
Hyvää on helppo suositella
Kiviniemellä on selkeä syy siihen, miksi hän suosittelee Vesivekiä niin avoimesti myös tuttavilleen, naapureilleen ja kollegoilleen.
”Tuote on hyvä. Itse pelti on laadukasta, samoin heidän aluskatteensa sekä kiinnitysruuvit ja muut tarvikkeet”, Kiviniemi summaa. ”Heillä on myös vahva ammattitaito ja sujuvuus kaikessa. Homma etenee hienosti. Erään toisen kattopartion toimintaa olen seuraillut tuossa vähän matkan päässä, ja Vesivekin järjestelmällisellä toimintatavalla se urakka olisi ollut jo aikaa sitten valmis.”
Myös Kiviniemi itse oli saanut Vesivekistä paljon positiivista palautetta. Tärkeiksi teemoiksi nousivat sataprosenttinen kotimaisuusaste sekä vastuunkanto.
”On hienoa, että kaikki A:sta Ö:hön hoituu saman toimijan kanssa”, Kiviniemi toteaa. ”Heillä on myös pitkät takuut, mutta jos materiaalit ovat laadukkaita ja työ tehdään kunnolla, niin takuita ei tarvitse alleviivata. Kestävyys tulee silloin sisäänrakennettuna. Minulle paras takuu on siinä, että tuote ja tekijät ovat korkeinta mahdollista laatua.”