Suomalaiset tuntevat Timo Kahilaisen näyttelijänä, käsikirjoittajana ja muusikkona, mutta luovan työn vastapainona Kahilainen on aina viihtynyt luonnossa. Kotipuutarha tuo luonnon lähelle jokapäiväistä elämää, mutta toisinaan Kahilainen suuntaa järvelle kalastamaan tai kansallispuiston siimekseen metsästämään täydellistä valokuvaa.

 ”Olen ollut onnekas, sillä olen saanut asua perheen kanssa jo kolmen vuosikymmenen ajan 1930-luvun omakotitalossa”, Kahilainen toteaa. Hänelle omakotitaloasuminen on ominainen tapa elää, sillä hän vietti koko lapsuutensa kodissa, jossa oli suuri puutarha.

”Monilla ihmisillä lapsuuden asumismuoto jättää lähtemättömän jäljen”, Kahilainen pohtii. ”Toisille kerrostalo voi olla se oma tapa elää, mutta minulle se on tämä.”

Jopa opiskeluaikana veri veti omakotitaloon, kun hän hankki OKL:n opiskelutovereiden kanssa kimppakämpän Hämeenlinnasta.

Puutarhanhoito on elinikäistä oppimista

Kahilaiselle rakkaimpia ominaisuuksia pientaloasumisessa ovat omin käsin tekeminen sekä luonnon läsnäolo.

”Siinä on omana herranaan, omalla pikku tontilla”, hän tiivistää. ”Kun samaa pihapiiriä on hoitanut pitkään, näkee myös omien käsiensä jäljet. Pikkuhiljaa huomaa, että 30 vuotta sitten istutetut omenapuut ovat jo aika isoja. Tämä on elinikäistä oppimista. Totta kai se on kiinnostavaa.”

Omakotiasujan rauhan ja vapauden rinnalla kulkee myös vastuu. Kahilainen myöntääkin, että asumismuoto edellyttää jatkuvaa puuhailua.

”Touhuamisen ja kunnossapidon ajatus liittyy kiinteästi tähän kaikkeen, ja siitäkin täytyy tykätä”, hän toteaa. ”Talosta ja pihapiiristä on vastuussa itse. Jos remontointi tuntuu vastenmieliseltä, ei asuminenkaan ole niin mukavaa.”

Kahilainen kertoo pitävänsä talon ja puutarhan kunnossapidosta, mutta osaavansa myös pyytää apua silloin, kun omat konstit loppuvat kesken.

”Remonttihommissa olen hyvä hanslankari ja apupoika, vaikka tiettyyn pisteeseen asti pystynkin tekemään itse. Toki kun ikää tulee lisää, niin ei kauheasti jaksa”, Kahilainen kertoo.

Myös puutarhahommat ovat lähellä näyttelijän sydäntä. ”Se on hyvää kuntoilua, sillä aina löytyy tekemistä. Maaliskuussa kaadetaan polttopuut, sitten ne pilkotaan ja kannetaan pinoon. Kesällä on haravoinnit ja muut siistimistyöt, jotka jatkuvat pitkälle syksyyn. Sitten valmistaudutaankin jo talveen ja seuraavaan kevääseen.”

Luontosuhde rakentuu monista tekijöistä

Kahilaisen puutarhassa riittää kaikenlaista elämää, sillä pihapiirissä tepastelee myös kanoja. Pesäpaikkoja on tehty myös kolopesijöille, ja muutenkin monimuotoinen lajien runsaus on pyritty ottamaan huomioon. Syvempi kiinnostus luontoa kohtaan heräsi opiskeluaikoina.

”OKL:ssä oli aikanaan todella hyvä biologian professori, joka sai minut innostumaan luonnosta”, hän muistelee. ”Kävi ilmi, että sieltähän löytyy vaikka mitä. Kiinnostukseni kasvoi pikkuhiljaa lajituntemuksen myötä, kun aloin tutustua tarkemmin lintuihin ja muihin eläimiin.”

Luonto on Kahilaiselle nimenomaan luonnollinen asia, se on jatkuvasti läsnä päivittäisessä elämässä. Puutarhanhoidon lisäksi hän retkeilee kansallispuistoissa, kalastaa ja uistelee. Hän on myös innokas metsässä liikkuja, marjastaja ja sienestäjä.

”Toki viihdyn kaupungissakin, ja ehkä sen takia viihdynkin, että pääsen aina välillä luontoon”, Kahilainen naurahtaa.

Myös valokuvaus on olennainen osa näyttelijän luontosuhdetta. Tilanteen salliessa kamera kulkee aina mukana, oltiin sitten kotipihassa tai metsässä.

”Siinä kiehtoo se jännitys”, Kahilainen tuumaa. ”Se on eräänlaista metsästystä, että saa kuvattua kohteen aiheuttamatta häiriötä.

Lippalakki nousee ammattilaisten osaamiselle

”Yksi tärkeä omakotitaloasumisen aspekti on se, että pitää olla valmis ravaamaan pankissa hakemassa lainoja”, Kahilainen naurahtaa. ”Aina kun yhden saa maksettua, saakin olla kyselemässä seuraavaa, ja se vaan kuuluu asiaan. Nyt oli kattoremontin aika.”

Katon uusiminen oli iso projekti, mutta se oli ennen pitkää edessä väistämättä.

”Pellin alle oli jo päässyt tihkumaan märkää, eikä se sieltä olisi itsestään mihinkään kuivunut”, Kahilainen kertoo. Toinen selkeä syy remontille oli räystäiden kapeus. Nyt räystäs sai lisää leveyttä ja talo lisää elinaikaa.

”Nyt katto kestää taas vuosikymmeniä”, toteaa Kahilainen. ”Ja se on ehkä lopulta se tärkein asia omakotitaloasumisessa. Näitä hommia ei tehdä ainoastaan itselle, vaan remontteja tehdään myös tuleville sukupolville. Että heillä olisi hyvä ja huoletonta elää talossa ja sen pihapiirissä. ”

Vaikka Kahilainen onkin innokas puuhailija, hänelle kävi jo ensimetreillä selväksi, että tässä remontissa katolle ei ollut mitään asiaa.

”Tiimi toimi todella tehokkaasti”, Kahilainen kehaisee. ”Ne jätkät osasivat todella hommansa ja oli ilo seurata ammattilaisten työn laatua sekä moraalia, jolla he painoivat menemään. Näissä hommissa työolosuhteet ovat aina väkisinkin haastavat, joten pakko nostaa kyllä lippalakkia pojille, jotka pyörivät katolla kuin akrobaatit.”