As Oy Kirvuntie 55:ssä Espoossa oli pohdittu kattoremonttia jo usean vuoden ajan. Taloyhtiökokouksissa asia nousi esiin kerta toisensa jälkeen, mutta unohtui yhtä nopeasti. Vuonna 1984 rakennettujen neljän erillistalon katot olivat kuluneet halkeamille asti.
Skogberg sai tehtäväkseen hakea kandidaatteja kattoremontin tekijöiksi.
– Jokin käsitys hinnoista minulla oli olemassa, samoin tiesin mitä prosessi tarkoittaa. Yhteisesti sovittiin, ettei hinta ole ratkaisevin tekijä, vaan pikemminkin luotettavuus, ammattitaito ja vaivattomuus – ja sitä kautta kokonaisedullisuus.
Tarjoukset otettiin kolmelta yritykseltä. Päätös oli yksimielinen.
– Vesivek erottui fiksuimmalla toimintatavallaan. Myyntikaveri kävi katsomassa kohteen tarkasti etukäteen, tarjous oli eritelty ja selkeä ja laskukin tulisi vasta työn valmistuttua. Lisäksi yrityksellä oli hyvät takuut ja vakuuttavat referenssit, Skogberg perustelee.
Syksy saa tulla
Oli alkukesä, kun Vesivek kävi sopimassa yksityiskohdat remontin etenemisestä.
– Olin vähän skeptinen, ehtisikö remontti hoitua vielä saman vuoden puolella. Myyntiedustaja kuitenkin sanoi, ettei syksy olisi mikään ongelma – eikä edes talvi. Olin ollut siinä käsityksessä, ettei kattoremonttia voi talvella tehdä.
Remontti toteutettiin loka-marraskuun taitteessa. Kun vanhat aluskatteet jätettiin paikoilleen, ja vanha mineriittikatto vaihtui Vesivekin oman tuotannon Teräs-Tapio –profiilikatoksi.
Samalla saatiin toivottu uusi sävy kruunaamaan rakennukset.
– Talot oli maalattu muutamaa vuotta aiemmin, eikä vanha katto sopinut enää väriin. Nyt saimme tummanharmaan katon, joka sopii hienosti yhteen valkoisen julkisivun ja harmaiden ikkunanpuitteiden kanssa. Pihamaat pysyivät siisteinä ja turvallisina koko remontin ajan, kun purkujätteet vietiin saman tien pois. Kaikki taloyhtiössä ovat olleet tyytyväisiä lopputulokseen, Skogberg kiittelee.