Kainastossa, rauhaisalla maaseudulla viitisentoista kilometriä luoteeseen Kauhajoelta, sijaitsee Harju-Onton tila. Vanhan tuvan paikalle rakennettiin uusi, matala, lautaverhoiltu päärakennus vuonna 1982. Sitä asuttavat Raimo ja Tuula Harju-Ontto. Lapset ovat jo lentäneet maailmalle.
Kattoluuri tuli tarpeeseen
Kevät oli edennyt jo huhtikuuhun, kun Etelä-Pohjanmaan ylle lankesi sankka lumipyry. Sen pyyhkäistyä ohi Raimo ja Tuula huomasivat että lumi oli päässyt katonharjan kautta talon yläpohjan rakenteisiin. Maalaamattoman pellin alla ei aluskatetta ollut lainkaan – 1980-luvulla ei sellaisista vielä paljon puhuttu. Johtopäätös oli selvä: kattoremontin paikka.
– Netistä rupesimme etsimään kattofirmoja Etelä-Pohjanmaalta. Otimme yhteyttä muutamaan paikkaan, mutta emme oikein innostuneet: ei ollut kiinnostusta tulla paikalle tai kertoa hintoja. Soitin sitten Vesivekille ja kerroin tilanteen, Raimo kertoo.
– Yllätyin aika lailla, kun puhelin soi jo muutaman minuutin päästä. Langan päässä oli kattoasiantuntija Mikko Koivukangas. Mikko tuli vielä samana päivänä katsastamaan tilanteen ja teki sitten tarjouksen. Hän arvioi että kyseessä on enimmillään kolmen päivän hanke. Eipä ollut tarvetta pitkittää asiaa sen enempää.
– Aloituspäiväksi sovittuna tiistaina pyrytti lunta taas niin sakeasti, että lykättiin projektia suosiolla päivän verran eteenpäin. Keskiviikkona pojat pääsivät hommiin. Aluskate rakennettiin ensimmäisenä päivänä, toisena saatiin uudet pellit paikalleen, ja viimeistelyt jäivät kolmannelle päivälle. Mikko oli alun perinkin arvioinut urakan 2-3 päivän mittaiseksi, eli aikataulussa pysyttiin. Katon jiiri osaltaan varmaan hidasti hommaa, arvioi Raimo.
Pientä jälkisäätöä
Remontin jälkeen talossa asui tyytyväinen pariskunta. Tuulisena päivänä Raimo ja Tuula kuitenkin havahtuivat uuteen ääneen.
– Katon harjalla tornia vasten nojannut pelti otti tuulta ja klapsotti niin että se kuului sisälle asti. Se saatiin kyllä pian hoidettua: Mikko tuli jälkitarkastuskäynnille ja ruuvasi pellin saman tien kiinni.
– Muutenkin lopputulos oli mieluinen. Saatiin vanhasta puutavarasta saunaan klapeja, ja pyysin säästämään osan vanhoista pelleistäkin. Niille keksitään vielä käyttöä, Raimo kertoo.