Sari ja Markus Mäenpää odottavat innolla lumien sulamista ja kevättä. Silloin tammikuun lopussa asennettu uusi katto viimeistään näyttää mihin se pystyy.
Nurmolaisen 1960-luvun lopulla rakennetun talon katossa alkoi olla ongelmia.
– Kodissamme oli alkuperäinen saumapeltikatto, ja läpivienneistä alkoi selvästi tihkua vesi läpi yläpohjan eristeisiin, Markus Mäenpää toteaa.
Ajatus katon uusimisesta oli itänyt jo kolmisen vuotta naapurin uusittua oma talonsa katon.
– Viimeinen niitti oli nämä pienet vesivahingot.
Kolmen päivä urakka
Sari ja Markus Mäenpää muistelevat nopeasti edennyttä katonvaihtoa.
– Tiistaina työmiehet asensivat telineet. Itse työ kesti keskiviikosta perjantaihin.
Vanha peltikatto irrotettiin nosturilla kahdessa palassa lapetta kohden. Ennen uusia peltien asennusta uusittiin ruoteet.
– Tietysti uusittiin myös rännit, syöksykourut sekä tornien pellitykset, Mäenpää sanoo.
Urakan ensimmäisenä päivänä itse talo oli pellitetty. Toisena päivänä uusittiin talon yhteydessä olevan autotallisiiven katto.
– Pelkkään pellitykseen verrattuna se työ vei hieman enemmän aikaa, koska kattoa korotettiin kymmenisen senttiä.
– Autotalliosuus ehti silti valmistua kolmannen työpäivän viimeistelytöihin eli rännien ja syöksykourujen asennusta varten, Mäenpää toteaa.
Lumet pois kivijalasta
Tietoa Mäenpäiden katonvaihdosta jaettiin naapurustoon. Kiinnostuneita kävi työtä jonkin verran seuraamassa.
– Joku epäili muodin ohjanneen meitä katonvaihtoon. Ehdotin vastaavasti tarkistamaan oman katon läpiviennit huolellisesti, Mäenpää naurahtaa.
Lumiesteet uudistetulle katolle asennettiin molemmin puolin.
– Nyt lumet eivät putoa enää kivijalan viereen, vaan ohjautuvat aikanaan vetenä neljän syöksytorven kautta suoraan ojiin.
Markus Mäenpää iloitsee jo etukäteen avoimien rännien puhdistamisen helppoudesta. Katolle ei sen takia tarvitse enää kiivetä.
Ei turhia liikkeitä
Mäenpäät kertovat työmiesten tienneen mitä tekivät.
– Katolla ei takuulla tehty turhia liikkeitä. Jokaisella oli oma tehtävänsä ja he liikkuivat katolla jouhevasti.
– Ei siinä paljon ruokatuntiakaan pidetty, Sari Mäenpää sanoo.
Katonvaihdon aikana satoi ajoittain lunta.
– Ne hoidettiin heti puhaltimella pois.
Sari Mäenpää oli iloinen siitä, että vaimollekin selitettiin mitä katolla kulloinkin tehtiin.
– Työtä oli hieno seurata, vaikka emme koko aikaa voineet omien töidemme takia kotona ollakaan. Kaiken kaikkiaan työ oli asiallista.
– Ja miehet olivat hauskoja, Mäenpäät naurahtavat.
Teksti ja kuvat Hannele Norja