Energiatalossa ei lämmitetä harakoille

Hannu ja Minna Ekoluoma , Vaasa
Vesivek-logo

Energiatehokkuus on tämän päivän trendejä talonrakennuksessa, mutta idea on toki vanhempi. Jo 1980-luvulla muun muassa Imatran Voima tutki ns. energiataloissa eristeiden määrän vaikutusta talon energian kulutukseen. Sellaisessa asuvat nykyään myös Hannu ja Minna Ekoluoma Vaasan Teeriniemessä.

– Tuplavillaeristys tuntuu toimivan. Pari vuotta sitten kun siirryttiin kaukolämpöön, normaaliasetuksiin säädetty sisälämpötila nousi 25 asteeseen. Ilmalämmitystä oli varaa ruuvata reilusti pienemmälle, kertoo Hannu.

On talo kuinka hyvin rakennettu tahansa, aika kuitenkin tekee tehtävänsä – ainakin peltikatoille. Ekoluomien talon alkuperäisen katon naulanrei’istä oli jo sadevesi alkanut vuotaa läpi. Yksi kattoniskan pätkä oli mustunut kosteudesta. Aluskatteita ei ollut vielä 80-luvulla tapana tehdä. Ekoluomat päättivät toimia ennen kuin ongelma paisuisi yhtään suuremmaksi.

Suomen lippu herätti

– Ykköset-lehdessä huomasimme Vesivekin ilmoituksen. Erityisesti siinä kiinnitti huomiota Suomen lippu. Kotimaisuus tuntui hyvältä myyntivaltilta. Minna lähetti firmaan sähköpostin, ja jo tuntia myöhemmin puhelin soi.

– Langan päässä oli Tuomas Syrjälä. Hän tuli vielä samana päivänä katsomaan ja teki tarjouksen kattoremontista. Naapureiden ja sukulaisten remonttien perusteella meillä oli jo hintahaarukka mielessä, mutta tarjous oli itse asiassa edullisempi. Ei tarvinnut edes tinkiä.

– Olimme sopineet aloituspäivän, mutta meille tulikin menoa juuri siihen väliin. Siirrettiin parilla viikolla eteenpäin, ja se sopi Vesivekille hyvin. Erikseen sovittiin että hoidan itse rännien irrotuksen ja takaisin kiinnityksen. Normaalistihan se kuuluu tietysti Vesivekin palveluihin.

Päivänpaisteessa paiskittiin töitä

– Oli kaunis kevätpäivä kun työt alkoivat. Näkyi kyllä että homma on organisoitu hienosti: ei kanniskeltu yhtä peltiä kerrallaan, vaan nosturi nosti ja pojat keskittyivät asentamaan. Naapuritkin kävivät ihmettelemässä poikien kovaa tahtia katolla. Vauhdista huolimatta turvallisuuskin näkyi olevan hanskassa. Tosin joiltakin kavereilta taisi naama ja käsivarret palaa auringossa, Hannu hymyilee.

– Illalla puoli seitsemältä uudet pellit olivat jo kiinni. Seuraavana päivänä tuli yksi mies viimeistelyhommiin. Se oli siinä. Itse laitoin vielä rännit takaisin kiinni – nyt se kävi helposti kun uudet räystäslaudat olivat suoria.

– Rivitalonaapurilla alkaa olla myös kattoremontti ajankohtainen. Hän kävi katsomassa meidän talomme työnjälkeä – ja sanoi ettei tarvitse enää miettiä mihin ottaa yhteyttä!