Ensimmäinen luku on Caravan Erälaukko Oy:n ikä, toinen sen aumakaton, joka sai uuden tiilikatteen ja kolmas Vesivekin toteutukseen käyttämä aika.
Kari Erälaukon yritys on ollut Pirkanmaalla, Tampereen Hervannassa, vastapäätä katsastusasemaa iät ja ajat. Niin kauan, että Tampereen kaupunki on ehtinyt myydä lisää tonttimaata kahdesti, että hallia on laajennettu kahdesti ja että aikanaan takapihalle rakennettu talo onkin nyt keskellä pihaa.
”Hyvät edustukset ja merkit on tällä alalla kaikki kaikessa”, Erälaukko sanoo, ”mutta kyllä myyjäuskollisuuskin painaa. Meillä on lukemattomia toisen polven asiakkaita. Kanta-asiakasta me arvostamme ja palvelemme kaikin tavoin.”
Caravan Erälaukko on aina kuulunut Suomen viiden suurimman matkailuvaunualan yrityksen joukkoon ja lienee mitaleilla tälläkin hetkellä. Asiakkaita siis käy tiuhaan tahtiin. Käy, vaikka Kari Erälaukko aloitti pioneerityön ei vain vaunujen myynnissä, vaan myös niiden esittelyssä omilla nettisivuilla jo 1996. Sanalla sanoen – ennen kuin useimmat valmistajat moisista edes vielä haaveilivat.
Silti koko kattoremontti Pirkanmaalla hoidettiin asioimista yhtään häiritsemättä, kahdessa päivässä. Kahta matkailuautoa siirrettiin pihalla toiseen kohtaan. Ei muuta.
”Hämmästyttävän nopeita olivat. Sellaista armeijaa en ole ennen rakennustöissä nähnytkään”, Kari Erälaukko naurahtaa. Ja lisää vielä, että itsekin työnantajana arvosti ammattitaitoisen oloista toimintaa, ”näkyi olevan suunniteltu, että kuka mitäkin tekee”.
”Ei ole mitään kritiikkiä. Säällinen lopputulos, semmoinen kuin puhuttiin. Minua miellytti myös se, että tekivät jälkitiedusteluja, varmistivat asiakkaan tyytyväisyyden.”