Vesivekillä on erinomainen lumieste, joka tähän saakka tunnettu tylsähköllä nimellä, profiililumieste. Hyvälle tuotteelle haluttiin arvoisensa nimi, joten järjestimme asian tiimoilta nimikilpailun.
Ehdotuksia tuli kaikkiaan 661 kappaletta, joukossa monta erinomaista vaihtoehtoa. Kilpailuraati päätti tiukan harkinnan jälkeen, että parhaiten tehtävänantoa vastasi Pyry-lumieste. Samaa nimeä oli ehdottanut kaikkiaan kuusi henkilöä, joiden keskuudesta voittaja valitiin arpomalla. Onni potkaisi kiiminkiläistä Maija Sarviahoa.
Maija asuu miehensä kanssa -76 rakennetussa omakotitalossa ja muistelee pihapuuhiensa keskeltä kilpailuun osallistumistaan:
– Jossain lehdessä näin tämän kilpailuilmoituksen ja jostain syystä leikkasin ja taltioinkin sen lehtileikkeen. Vaikken pidä itseäni minään runoilijana, niin olen aina pitänyt sanoilla leikittelystä ja onnitteluvärssyjen keksimisestä. Jäin sitten pyörittelemään mielessäni Pyryä, Petteriä ja muita sopivia nimiehdotuksia.
Vesivek on nimenä tuttu Maijalle, hän kertoo kiinnittäneensä huomiota yrityksen mainoksiin. Palkintorahoille on kuulemma jo kohde tiedossa.
– Koronan keskellä on kodinkoneetkin alkaneet temppuilemaan. Astianpesukone, pakastinarkku ja jääkaappi odottavat kaikki uusimista. Joten tarpeeseen tuli tämä palkinto!