Rakennustavat ja -materiaalit ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa paljon. Rakennustekninen tietämys toimivista rakenteista on kasvanut, ja materiaalit ovat kehittyneet; näiden myötä hyvää rakentamista ohjaavat määräykset ovat muuttuneet.

Riskirakenne on rakennetyyppi, joka on todettu käytännössä ja rakenteita tutkittaessa vaurioherkäksi rakenteeksi. Rakenne on yleensä ollut oman aikakautensa määräysten ja ohjeiden mukainen ja riskialttius on huomattu vasta jälkikäteen. Tämän seurauksena rakenteen käytöstä on luovuttu.

Alla listattuna eri aikakausille tyypillisiä riskialttiita salaojituksessa käytettyjä rakenteita. Se, että kiinteistössä on jokin alla olevista ratkaisuista ei välttämättä tarkoita kosteusongelman tai muun vaurion olemassaoloa, rakenteen toimivuuteen vaikuttaa myös rakennuspaikka ja muut tekijät. Rakennetta kannattaa kuitenkin tarkkailla ja sen kunto selvittää vaurioiden ennaltaehkäisemiseksi.

40–50-luku

• Kellaritiloja on lisälämmöneristetty sisäpuolelta jälkikäteen. Tällöin riskinä on, että kondensiokosteus tiivistyy väärään paikkaan rakenteiden sisään aiheuttaen kosteusvahinkoja.
• Kellaritilan lattiapintaa on saatettu laskea huonekorkeuden lisäämiseksi, jolloin salaojat jäävät liian korkealle.
• Salaojaputket yleensä puuttuvat. Jos ne on asennettu, ne ovat savitiilisiä putken pätkiä, joita maan eläminen on siirtänyt. (1.)
• Rakennuksen ympärillä on usein savea, hiekkaa tai muuta kosteutta sitovaa maa-ainesta. (2.)
• Rossipohjan tuuletus on voitu tukkia lämmön hukan minimoimiseksi.

60-luku

• Lattiavalu on maanpinnan tasolla tai jopa sen alapuolella ja tehty suoraan hiekan päälle ilman kapillaarisorakatkoa. Tämä altistaa laatan kosteudelle.
• Lämmöneristeet ja runkorakenteet asennettu suoraan betonin päälle ilman kosteuseristettä.
• Puutteelliset maanpinnan kallistukset. (3.)
• Matala sokkeli. (4.)
• Tiiliverhoilluista taloista puuttuu tuuletusraot alimmista tiiliriveistä, jolloin maaperän kosteus ei tuuletu vaan pääsee nousemaan ylös seinää pitkin. (5.)
• Salaojaputkitukset ovat puutteelliset tai niitä ei ole ollenkaan.
• Vaakaroutaeristeitä ei tavallisesti käytetty, jolloin maa pääsee jäätymään jopa talon alta vaurioittaen rakenteita.

70-luku

• Valesokkelirakenne. (6)
• Talot rakennettu matalille, tasaisille tonteille, joissa ei pintavesien hallintaa. (7)
• Sokkelissa ei ole kosteuseristystä.
• Täyttömaana käytetty hiekkaa, joka kerää kosteutta ja tukkii mahdolliset salaojaputket.
• Salaojaputket ovat yleistyneet, mutta ovat ohuita ja yksikerroksisia. Tarkastuskaivot yleensä puuttuvat, jolloin salaojia ei voi tarkistaa eikä huoltaa.
• Istutukset kiinni sokkelissa, mikä sitoo kosteutta. (8)

80-luku

• Valesokkelia käytetty edelleen jonkin verran.
• Sadevedet ja salaojavedet yhdistyvät samaan putkistoon, mikä lisää sokkelin kosteusrasitusta. (9)
• Sadevedet tuovat putkistoon mukanaan lehtiä ja roskia, mitkä tukkivat putket.
• Tarkastuskaivoissa ei ole pohjaa, jolloin putkistoon pääsee likaa.
• Täyttömaana usein hiekka.
• Sadevesien ohjaus usein puutteellinen.
• Sokkelin kosteuseristyksenä on käytetty vettyvää styroksia. (10)

90-luku

• Sadevesien ohjaamiseen käytetty usein salaojaputkea, jolloin vedet imeytyvät maaperään.
• Salaojitus saattaa edelleen puuttua kokonaan.
• Putket usein liian korkealla ja täyttöä ei tehty kapillaarisoralla, käytetty vielä myös peltosalaojaputkea. (11)
• Tarkastuskaivot saattavat puuttua tai olla piilossa.
• Patolevyn yläreuna usein maan alla ilman suojaavaa listaa, jolloin maa-aines tukkii tuuletusraon.
• Patolevyä ei ole viety anturan alapintaan asti. (12)

2000-luku

• Materiaalit jo hyviä, ongelmana toteutuksen virheet ja huolimattomuus.
• Patolevyn yläreuna usein maan alla ilman suojaavaa listaa, jolloin maa-aines tukkii tuuletusraon.
• Patolevyä ei ole viety anturan alapintaan asti.
• Salaojien huolto- ja tarkastusmahdollisuudet voivat olla puutteelliset.
• Sadevesiä ei aina johdettu tarpeeksi kauas kiinteistöstä.