Monessa taloyhtiössä on varmasti vielä muistissa viime talvien runsas lumikuorma ja sen mahdollisesti aiheuttamat haasteet kiinteistön katon ja pihan huoltotöille.
Asunto-osakeyhtiöillähän on lakisääteinen vastuu suojata sisäänkäynnit ja kulkuväylät sekä ympäröivä katualue rakennuksen katolta putoavalta lumelta ja jäältä. Vakaviakin onnettomuuksia on tapahtunut vuosien mittaan, kun näitä velvollisuuksia on laiminlyöty. Turvallisuus varmistetaan laadukkailla ja oikein mitoitetuilla lumiesteillä.
Lumieste mahdollistaa turvallisen liikkumisen rakennusten läheisyydessä suojaten vaaratilanteilta, joita katolta putoava lumi ja jää saattavat aiheuttaa ihmisille ja omaisuudelle. Lumieste suojaa lisäksi katolla sijaitsevia rakenteita, kuten sadevesikouruja ja lapetikkaita. Liukkaalla kattopinnoitteella lumiesteet asennetaan loivemmalle kuin karkeapinnoitteisella katolla, mutta lähtökohtaisesti lumieste tarvitaan, kun katon kaltevuus on 1:8 tai jyrkempi.
Lumiesteet suositellaan aina asennettavaksi koko katon lappeen mitalle. Lyhyemmät esteet paitsi suojaavat heikommin, myös kuormittavat katon rakenteita. Tällöin koko lappeen mittaisen lumikuorman paine kohdistuu vain pienelle pätkälle lumiestettä, mikä voi vaurioittaa katon rakenteita tai itse lumiestettä. Myös lumen tippuminen lappeelta toiselle tulee aina estää.
Varma-lumieste minimoi riskit
Vesivekin Varma-lumieste tarjoaa parhaan mahdollisen suojan putoavalta lumelta ja jäältä. Kuten monen muunkin Vesivekin tuotteen, myös Varman suunnittelu ja tuotekehitys on lähtenyt käytännössä havaituista ongelmista.
Aiempia lumiestemalleja ei saanut asennettua lähelle katteen pintaa, jolloin lumi- ja jäälautat pääsivät valumaan esteen ali. Tämä ongelma korostuu erityisesti saumakatoilla, joissa lumiesteen alareuna saattaa jäädä useita senttejä irti katteen pinnasta. Varsinkin keväisin on suuri riski, että muodostuvat jäälautat humahtavat maahan lumiesteen ali sulamisvesien liukastamalta katteelta.
Varma pystytään alareunan urituksen ansiosta asentamaan myös saumakatoissa aivan katteen pintaan kiinni. Näin lumi ja jää pysyvät katolla sulamiseen asti, vain vesi ja roskat pääsevät valumaan ränneihin. Putkilumiesteiden puutteita korjataan joskus putkien päälle asennettavan lisäkappaleen avulla; nämä kuitenkin kerryttävät helposti roskia esteen taakse. Varma on vaivattomampi ja edullisempi ratkaisu – tarvitaan vain yksi lumieste ja suojaus on kerralla toimiva.
Toinen huomattava etu Varmassa on, että ainutlaatuisen kiinnikkeensä ansiosta se pystytään asentamaan muista malleista poiketen aivan räystään reunalle. Näin katon etuosaan ei jää suojaamatonta kaistaletta. Varman 180 mm korkea ritilämäinen rakenne pysäyttää muita malleja tehokkaammin myös yli ja läpi tulevat lumimassat.
Varma on mallisuojattu ja tarjoaa ainoana lumiesteenä kaikki nämä ominaisuudet. Varma sopii kaikille katto- ja katetyypeille, eri katteille on suunniteltu omat kiinnikkeensä. Erityisesti Varmaa suositellaan käytettäväksi taajama-alueilla korkeissa rakennuksissa sekä kouluissa ja päiväkodeissa, joissa vaaditaan erityistä suojaa. Varsinkin saumakattoisissa kohteissa Varma on turvallisin ratkaisu.
Miljoonatorniin asennettiin lumiesteet varman päälle
Asunto Oy Petsamonkatu 14 on arkkitehti Schreckin suunnittelema 12-kerroksinen taloyhtiö, joka sijaitsee taajaan asutulla Kalevan asuinalueella Tampereella. Valmistuessaan vuonna 1956 se edusti aikansa moderneinta kerrostaloasumisen tasoa ja kansan suussa talo sai nimen ”Miljoonatorni”. Taloyhtiön alakerroksessa on myös liiketiloja, eli jalankulkijoita ja liikennettä ympäristössä riittää.
Kiinteistössä on osin tasakatto huopakatteella, osassa rakennusta on pulpettikatto saumapeltikatteella. Lumiesteitä ei loivalla saumakatolla ollut. Tämän takia talvisin jouduttiin välillä asettamaan pihan puolelle varoituspuomeja katolta putoavan lumen ja jään takia. Joskus näillä kulkuteillä näkyikin jälkiä pudonneesta lumesta. Alkuperäisen saumakatteen pinnoite oli vuosien mittaan hieman kulunut, ja se päätettiin huoltomaalata. Maalauksen myötä katteesta tuli niin liukas, että riski lumen ja jään putoamisesta tuli huomattavaksi. Taloyhtiön hallitus päätti hoitaa asian kuntoon.
Tarjous lumiesteiden asentamisesta saumakatteelle pyydettiin muutamalta yritykseltä, ja urakan toteuttajaksi valikoitui Vesivek. Vesivekin taloyhtiöpuolen asiantuntija Sami Järvenpää kävi tarkastamassa ja mittaamassa kohteen.
– Halusimme lumiesteen, joka varmasti pitää lumet katolla ja jonka ali jää ei pääse. Vesivek olikin jo tuttu yritys minulle, hankin nimittäin aikaisempaan kotiini rännit Vesivekiltä, kertoo Petsamonkadun isännöitsijä Seppo Peltola.
Kiinteistöön asennettiin Varma-lumiesteet etelä- ja itälappeelle, eli Petsamonkadun sekä sisäpihalle menevän kulkuväylän suuntaisesti. Viime talven runsaat lumet osoittivat heti uusien lumiesteiden tarpeellisuuden.
– Kulkuteillä ei näkynyt mitään merkkejä katolta pudonneista lumi- tai jääkappaleista, joten aikaisempien talvien puomivirityksia ei enää tarvittu. Eli Varma-lumiesteet näyttävät täyttävän tehtävänsä – ja varmasti, toteaa Seppo tyytyväisenä.
Valmistaudu talveen katon kuntotarkastuksella
Jos taloyhtiössä ei olla varmoja katon turvallisuudesta, kannattaa hyödyntää Vesivekin katon kuntotarkastus. Siinä paikallinen ammattilaisemme tulee tarkistamaan katon lumiesteiden ja myös muiden kattoturvatuotteiden kunnon. Yli 30 vuotta kattoturvatuotteita valmistaneen yrityksen edustaja osaa ratkaista haastavatkin tilanteet.