Ilmastonmuutos koettelee myös kiinteistöjen vedenohjausta

kattoremontti

Rankkasateet ja tulvat ovat muistutus ilmastonmuutoksen vääjäämättömästä etenemisestä. Kosteusriskit on siksi huomioitava entistä tarkemmin talojen rakentamisessa, korjaamisessa ja ylläpidossa.

Sään ääri-ilmiöt, sateiset talvet ja nollassa sahaava lämpötila lisäävät kiinteistöihin kohdistuvaa kosteusrasitusta ja rapauttavat rakennusten perustuksia.

”Keskikokoisen omakotitalon katolle sataa vuodessa 150 000 litraa eli 15 000 ämpärillistä vettä. Tulevaisuudessa sademäärät vain kasvavat. Siksi kunnon katto sekä toimiva sadevesi- ja salaojajärjestelmä ovat aivan keskeisiä keinoja pitää hyvää huolta kiinteistöstä, jotta se pysyy terveellisenä ja turvallisena”, sanoo Vesivekin operatiivinen johtaja Antti Asteljoki.

Asteljoki tietää mistä puhuu, sillä Vesivek on Suomen johtava kiinteistöjen ulkopuolisten vedenohjausratkaisuiden toteuttaja.

Vuosikymmenten kokemuksella Vesivek tekee asumisesta ja elämisestä kestävämpää ja terveellisempää niin ihmisille, yrityksille kuin koko yhteiskunnalle. Yhtiö toteuttaa katto- ja salaojaremontteja sekä valmistaa ja asentaa sadevesijärjestelmiä ja kattoturvatuotteita.

Kestävä rakentaminen vaatii yhteistyötä

Veden tehokkaalla ohjaamisella pois rakennuksesta on ratkaiseva merkitys asumisterveydelle ja turvallisuudelle.

”Se myös mahdollistaa kiinteistöjen elinkaaren pidentämisen, mikä puolestaan vaikuttaa energian ja materiaalien kulutukseen. Kyse on isoista asioista – myös kiinteistön arvon säilymisestä”, Asteljoki toteaa.

Hänen mukaansa yhä useammat kiinteistönomistajat ymmärtävät ulkopuolisen vedenohjauksen merkityksen.

Vastuullisesti toimivat rakennus- ja kiinteistöalan toimijat haluavat tehdä kiinteistöistä entistä turvallisempia ja pitkäikäisempiä. He myös etsivät aktiivisesti tapoja vastata energiatehokkuus- ja ilmastotavoitteisiin.

”Alan toimijoiden on kuitenkin tiivistettävä tässä yhteistyötä. Rakentamisen koko ketju on saatava mukaan.”

Asteljoen mukaan Vesivek luo aktiivisesti uudenlaisia strategisia kumppanuuksia alan toimijoiden kesken. Tavoitteena on entistä vastuullisempi rakentaminen ja kiinteistönhoito, josta hyötyy niin ympäristö kuin yhteiskunta.

Kokonaisuus kerralla kuntoon

Ammattitaitoisesti toteutetun katon lisäksi tarvitaan toimiva sadevesi- ja salaojajärjestelmä. Kokonaisuus onkin järkevää suunnitella ja toteuttaa kerralla kuntoon, muistuttaa Vesivekin kouru- ja kattoturvatuotteiden liiketoimintajohtaja Timo Skarp.

Oikein asennetut vesikourut ja syöksytorvet ohjaavat veden hallitusti alas katolta. Sadevesiviemäröinti ja salaojaputkistot pitävät huolen siitä, ettei vesi jää rakennuksen viereen kostuttamaan perustuksia. Näin estetään esimerkiksi rakenteellisten vaurioiden tai homeen syntyminen.

”Suunnittelulla ja materiaalivalinnoilla talo rakennetaan terveelliseksi, turvalliseksi ja pitkäikäiseksi. Olemme jo pitkään käyttäneet homesuojattua puutavaraa vesikatteen alla. Se pidentää käyttöikää ja pienentää korjauskustannuksia”, Skarp kertoo.

Sateiden ja ilmankosteuden lisääntyessä yläpohjan tuulettuvuuden merkitys korostuu. Vesivekillä käytetään katteen alle tuplatuuletusrakennetta, jossa aluskatteen alle ja päälle asennetaan tuuletuslaudat. Näin ilma kiertää katteen molemmin puolin.

Aluskatteen teknisillä ominaisuuksillakin on väliä: hengittävä aluskate pysäyttää ylhäältä tulevan kosteuden ja päästää alhaalta nousevan vesihöyryn läpi. Nämä ratkaisut mahdollistavat ilmanvaihdon, estävät kosteuden kertymisen ja suojaavat rakenteita muun muassa laho- tai mikrobivaurioilta.

”Pinnan alle jäävät rakenteet ovat yhtä tärkeitä kuin näkyvä pinta”, Skarp huomauttaa.

Huoltoa ei sovi unohtaa

Vaikka kaikissa vedenhallinnan ratkaisuissa kannattaa suosia mahdollisimman huoltovapaita ratkaisuja, on huolto osa kokonaisuutta. Säännöllinen kiinteistönhuolto sekä kestävät ja turvalliset ratkaisut varmistavat, että rakennus ja sen piha-alueet pysyvät turvallisina. Samalla ne auttavat säilyttämään kiinteistön arvoa.

”Kaikissa rakennuksissa tulee olla turvalliset kulkutiet savupiipulle ja ilmastointikoneelle. Koko kattoa on voitava huoltaa turvallisesti”, Skarp muistuttaa.

Esimerkiksi kerrostalossa tämä tarkoittaa katolla suunniteltuja kulkureittejä ja mahdollisuutta kiinnittää turvaköysi huoltotoimien aikana. Myös lumiesteet ovat oleellinen osa turvallisuutta. Ne tulee asentaa katolle vähintään sisäänkäyntien ja kulkuväylien kohdalle.

Skarp suosittelee niiden asentamista kuitenkin koko lappeen mitalle molemmin puolin.

”Hallitsemattoman putoamisen sijaan lumi jää turvallisesti katolle, josta se sulaessaan ohjautuu sadevesijärjestelmään.” Säännöllinen kiinteistönhuolto sekä kestävät ja turvalliset ratkaisut varmistavat, että rakennus ja sen piha-alueet pysyvät turvallisina – auttaen myös säilyttämään kiinteistön arvoa.