1970-luvun pientalo on tavallisesti tiiliverhoiltu, tasakattoinen ja matalasokkelinen rakennus. Tasamaalla talot olivat yksikerroksisia, rinnetonteilla taas kaksikerroksisia. Vuonna 1973 puhjenneen öljykriisin seurauksena rakennusten energiatehokkuuteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota, ja 1976 voimaan tullut Suomen rakentamismääräyskokoelma edellytti aiempaa parempaa lämmöneristämistä.

Kattomuotona oli yleensä tasakatto tai erittäin loiva pulpetti- tai harjakatto, joka on paksujen koteloräystäiden avulla naamioitu tasakatoksi. Tasakaton ongelmat havaittiin kuitenkin nopeaan ja pääsääntöisesti katot sittemmin on remontoitu loiviksi harjakatoiksi. Kupolimaiset valokuiluikkunat olivat katolla tavallinen näky. Vuosikymmenen lopulla tasakattoisiin koteihin kyllästyneet saattoivat rakennuttaa itselleen ulkomailta kopioitujen tyylien mukaisia jyrkkäkattoisia käkikellotaloja.

Routiville ja savisille perusmaille rakentaminen jatkui, ja perustukset valettiin usein suoraan perusmaan päälle, ilman maanvaihtoja. EPS-lämmöneriste yleistyi ja perustusten routaeristäminen tuli käyttöön. Salaojiin liittyvä ohjeistus oli epätarkkaa, ja salaojat jätettiin usein tekemättä tai ne asennettiin väärin.

1970-luvun yleistyi piilo- eli valesokkeli. Ulkoseinäliitoksesta pyrittiin saamaan lämpimämpi upottamalla talon kantavan puurungon alareuna maanpinnan tasolle tai sen alapuolelle. Valesokkelin tunnistaa siitä, että ulko-oven alareuna on selkeästi alempana kuin sokkelin yläreuna. Rakenne on sittemmin luokiteltu vaurioherkäksi eli riskirakenteeksi.

Tavallisimpia 70-luvun pientalon ongelmakohtia ovat:

Salaojitus:

• Valesokkelirakenne.
• Talot rakennettu matalille, tasaisille tonteille, joissa ei pintavesien hallintaa.
• Sokkelissa ei ole kosteuseristystä.
• Salaojien täyttömaana käytetty hiekkaa, joka kerää kosteutta ja tukkii mahdolliset salaojaputket.
• Rakennuksen alla hienojakoista maa-aineista, kapillaarikatko puuttuu.
• Kellarin maanvastaiset seinät kosteus- ja lämmöneristettiin yleensä sisäpuolelta (riskirakenne).
• Salaojaputket ovat yleistyneet, mutta ovat ohuita ja yksikerroksisia. Tarkastuskaivot usein puuttuvat, jolloin salaojia ei voi tarkistaa eikä huoltaa.
• Istutukset kiinni sokkelissa, mikä sitoo kosteutta.
• Puutteet sade- ja pintavesien ohjauksissa.

Katto:

• Tasakatto yleistyi, myös erittäin loiva pulpetti- tai harjakatto.
• Mitä loivempi katto, sitä suurempi lumi- ja jääkuormitus.
• Tasakattorakenteen kosteusongelmat liittyvät usein vedenpoistokaivoihin, jotka ovat alttiita tukkeutumaan.
• Jos vanha kattohuopa on jätetty paikoilleen tasakattoa harjakatoksi muutettaessa, se voi pidättää kosteutta alapuolisiin rakenteisiin ja estää kattorakenteen tuulettumisen.
• Höyrysulkumuovit tulivat markkinoille, mutta niiden tiivistykset yläpohjassa olivat usein puutteelliset.
• Asbestia sisältävät kateaineet olivat yleisiä.
• Aluskatteet yleistyivät, mutta olivat pääosin pahvisia.
• Loivien kattojen sekä käkikellotalojen vinojen katto-osuuksien tuuletuksessa oli paljon puutteita. Tuulensuojalevyt puuttuvat usein käkikellokatoilla.
• Käytettiin muovisia hengittämättömiä aluskatteita, jotka asennettiin suoraan kiinni eristeisiin. Jos myös alapuolella on muovinen höyrysulku, jolloin kosteus tiivistyy ja jää muhimaan muovien väliin.
• Kattoikkunat olivat alttiita vuotamaan.
• Räystäättömät talot ja piilokourut.
• Katteissa naulakiinnitys, tiivisteet haurastuneet tai irronneet kokonaan.
• Lumiesteet puuttuvat usein, katon kulkutiet usein puisia.