Pientalojen ulkonäössä tapahtui 1960-luvun aikana iso muutos, kun rintamamiestaloista siirryttiin kohti matalia, yksikerroksisia taloja ja talopakettirakentamista. Yhdessä kerroksessa asumista arvostettiin, joten myöskään kellaria ei yleensä rakennettu. Vuosikymmenen kuluessa betonisokkeli madaltui ja se jätettiin puhtaalle betonipinnalle tai maalattiin. Sokkeli saatettiin myös levyttää.

Perustukset rakennettiin useimmiten maanvaraisen betonilaatan päälle ja puukoolatut lattiarakenteet yleistyivät. Rakenteen yhtenä ongelmana on maaperästä nouseva kosteus. Kaupungistumisen myötä parhaat rakennuspaikat olivat osin jo täynnä, joten uusia asuinalueita perustettiin mm. vanhoille pelloille, joiden hienojakoinen maaperä ei ollut ihanteellinen perustuksille.

Vesikatto oli loiva harja- tai pulpettikatto, joka saattoi olla naamioitu tasakatoksi. Vuosikymmenen alussa räystäät tehtiin yleensä kevyinä ja avonaisina, vuosikymmenen lopulla raskaampina ja umpinaisina. Umpiräystäissä räystäskolmio paneloitiin tai levytettiin koteloksi ja räystäskourut saatettiin piilottaa kotelorakenteen sisään. Markkinoille tuotiin uusia asbestipitoisia vesikatemateriaaleja, kuten Minerit. Tiilikate oli harvinainen loivan kattokaltevuuden takia.

Tavallisimpia 60-luvun pientalon ongelmakohtia ovat:

Salaojitus:

• Lattiavalu on maanpinnan tasolla tai jopa sen alapuolella ja tehty suoraan hiekan päälle ilman kapillaarisorakatkoa. Tämä altistaa laatan kosteudelle.
• Lämmöneristeet ja runkorakenteet asennettu suoraan betonin päälle ilman kosteuseristettä.
• Puutteelliset maanpinnan kallistukset.
• Matala sokkeli.
• Tiiliverhoilluista taloista puuttuu tuuletusraot alimmista tiiliriveistä, jolloin maaperän kosteus ei tuuletu vaan pääsee nousemaan ylös seinää pitkin.
• Salaojaputkitukset ovat puutteelliset tai niitä ei ole ollenkaan.
• Vaakaroutaeristeitä ei tavallisesti käytetty, jolloin maa pääsee jäätymään jopa talon alta vaurioittaen rakenteita.

Katto:

• Katot loivenivat. Tuuletus yläpohjassa usein riittämätön, tuuletusvälit voivat puuttua.
• Mitä loivempi katto, sitä pienempi on luonnollinen paine-erosta aiheutuva ilmankierto.
• Aluskate puuttuu.
• Asbestia sisältävät kateaineet alkoivat yleistyä.
• Eristepaksuus ei riittävä.
• Täyttönä käytettiin 60-luvun alussa vielä sahanpurua, mutta 60-luvun lopussa mineraalivillaa.
• Yläpohjaan ei lisätty höyrynsulkumuovia, mikä mahdollistaa kosteuden nousun ja tiivistymisen vesikatteen alle. Jos höyrysulku on lisätty, sitä ei ole tiivistetty.
• Katteissa naulakiinnitys, tiivisteet haurastuneet tai irronneet kokonaan.
• Puutteelliset sadevesijärjestelmät, ei lumiesteitä. Katon kulkutiet ovat puisia, heikot kiinnitykset.